Arjen apulainen ja kotisiivooja Kannonkoskelle


 

Haemme arjen apulaista ja kotisiivoojaa Kannonkoskelle.

Arjen apulaisen työssä tehdään arkisia asioita avustettavan kanssa, se voi olla mm. ulkoilua, pihalla puuhastelua, harrastustoiminnassa mukana olemista, ohjaamista, asiointiapua ja seurana olemista jne. Työ EI sisällä hoidollisia tehtäviä. Työ sopii hyvin henkilölle joka on halukas kohtaamaan uusia ihmisiä, on vastuuntuntoinen ja reipas eikä hätkähdä yllättävistäkään asioista. Työn sisältö vaihtelee asiakaskohtaisesti ja jokaisella avustettavalla on erilaiset tarpeet, jotka tarkentuvat aina tutustumisvaiheessa.

Siivouspalvelun puolella suurin osa asiakkaista ovat seniori-ikäisiä kotona asuvia henkilöitä. Siivoamiseen kuuluu kaikki normaaliin kodinsiivoukseen sisältyvät työt, kuten imurointi, lattioiden peseminen, pölyjen ja tasojen pyyhkiminen, ikkunoiden pesu jne. Työvälineet ja aineet tulevat käyttöösi työantajalta.

Koulutus ja kokemus aloilta katsotaan eduksi, mutta se ei ole vaatimuksena. Näissä töissä menestyy parhaiten hyvällä, reippaalla ja auttavaisella asenteella. Työntekijä saa suunnitella omat työaikansa asiakkaiden toiveet huomioiden. Työtä tehdään pääsääntöisesti ma-pe päivällä. Työntekijällä tulee olla ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus.

OivaTyö toimii työnantajana:

Arjen apulaisia ja kotisiivoojia meiltä tilaavat eri tahot ja yksityiset henkilöt. Asiakkaiden määrä usein kasvaa työsuhteen aikana. Jokainen työntekijä saa ottaa juuri itselleen sopivan määrän paikkoja, mikä sopii kulloinkin omaan elämäntilanteeseen ja aikatauluihin. Työntekijä voi tehdä apulaisen työtä ja kotisiivoojan työtä tai tehdä vain jompaa kumpaa jos toinen työ tuntuu itselle vieraalta.

Työnantajana toimii OivaTyö Oy. OivaTyö hoitaa kaikki työsuhteeseen ja palkanmaksuun liittyvät asiat. Avustettavat asiakkaat ja kotisiivoojien tilaajat ovat OivaTyön asiakkaita. Paikkakuntien muiden työntekijöiden kanssa on mahdollista tarvittaessa sopia tuurauksia yms. OivaTyön kautta apulainen saa samalla pienen työyhteisön ja hankalissa tilanteissa tukea ja neuvoja kotiapukoordinaattoriltamme.

Työsuhteen ehdot ja palkkaus mukaan Avain työnantajien työehtosopimuksen mukaan. Alkupalkka 11,61 eur /h.

OivaTyössä palkka maksetaan aina ajallaan. Työntekijöille tarjoamme liikuntaedun Piispalaan 1 krt/vko (uinti tai kuntosalikäynti).

Mikäli arjen apulaisen ja/tai kotisiivoojan työ kuulostaa sinulle sopivalta ja ihmisten kanssa työskentely on lähellä sydäntäsi, niin laita hakemus tulemaan 15.09.2023 mennessä. https://oivatyo.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=143

Haastatteluja ja valinta voidaan tehdä jo hakuaikana.

Jos jokin jäi mietityttämään ja haluaisit lisätietoja, niin soita kotiapukoordinaattori Ninalle 044 4388301 tai laita sähköpostia [email protected]

Yhteystiedot: Nina Giannini [email protected] 0444388301
Työpaikan osoite: Kurssitie 40, 43300 Kannonkoski
Palkkaus: Avain tes
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Osa-aikatyö
Työn kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy: 15.09.2023 20:59
Jätä hakemus: https://oivatyo.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=237&jbid=8#login_form
Ilmoitus jätetty: 22.08.2023 00:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: af3596ff-2583-4c81-8345-33d5d10cdfd3

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

.


OivaTyö Oy
43300 Kannonkoski
Keski-Suomi
Vakituinen, Osa-aikainen ja tuntityö

Julkaistu 22.08.2023

Sponsored Ads


 

.

Previous Post Next Post

نموذج الاتصال